sunnuntai 26. lokakuuta 2008

25. lokakuuta Herran vuonna 1943

Tuona päivänä päivän yli tasan 65 vuotta sitten syntyi isäni, Kyösti Tapio Lahti.
Kiitos siitä että synnyit isäkseni tai että minä synnyin tyttäreksesi.
En olisi halunnut ketään muuta isää.
Ilman sinua elämäni ei olisi tämä.
Kiitos kaikesta.
Rakastan sinua koko sydämestäni.Aina.Ja ikuisesti.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Mato.

Noniin.Nyt on käynyt sitten niin että loppuviikosta miulle tulee käärme.Rottakäärmeen ja viljakäärmeen hybridi (eli käsittääkseni sekotus niinku suomeksi) ja naaras.Olen miettinyt tämän aamun sille nimiä.Olen keksinyt jopa yhden varteenotettavan nimen ja se on Elvi.
Sen nimen tulee olla sellainen jolla sitä voi aina kutsua.Siksi en halua antaa sille mitään hienoa nimeä, kun kuitenkin siitä käyttäisin sitten aina lempinimeä.
Olen miettinyt myös Kerttua, mutta olen tullut siihen tulokseen että se on tulevan koirani nimi.Jonka muuten saan keväällä.
Taidan ottaa kalenterin esille ja katsoa sieltä matoselle sopivia nimiä.
Elmakin kuulostaisi kivalle.
Huoh.On tämä nyt vaikeaa.No ehkä se nimi selviää sitten kun nään neitosen ensimmäisen kerran.
Huomenna ostamaan terraa ja pohjamateriaalia.Sitten etsimään hyviä kiipeilyoksia ja piiloja ja vesikuppia.Kaiken pitää olla valmiina, kun kärme tule kotiin.
Olen niin innoissani.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Coldplay-Talk

On se kyllä niin että haluaisin puhua.
Puhua juuri sinun kanssasi.
Sinun kanssasi asioista jotka painaa mieltäni.
Painaa mieltäni niin paljon että välillä tuntuu että tulisi itku.
Tulisi itku, joka auttaisi minua selvittämään pääni.
Selvittämään pääni, etten hajoaisi pieniksi palasiksi.
Hajoaisi pieniksi palasiksi niin etten voisi enää ehjätä itseäni.
Ehjätä itseäni kokonaiseksi.
Kokonaiseksi omaksi itsekseni.
Omaksi itsekseni.
Itsekseni.

torstai 16. lokakuuta 2008

Tästä se alkaa.

Nyt olen aloittanut oman blogin.
En enää jaksa kirjoittaa erinäisille nettisivustoiden päiväkirjoihin omia tuntojani, mistä kaikki voivat ne käydä lukemassa.Noo..En tiedä muuttuuko se täällä sen paremmaksi mutta kuitenkin.
Ehkä pidän tätä enemmän itselleni kuin muille.Niin.Niin sen täytyy mennä.