Juuri leirikesän aloittaneena kirjoitin seuraavaa:
"'Päivä vain ja hetki kerrallansa' lauletaan myös eräässä virressä. Ehkä aika näyttää, onhan asioilla tapana järjestyä. Tämä vaatii vain hieman selkärankaa. Ehkä laitan nämä mietteet nyt pöytälaatikkoon ja otan ne esille taas syksyllä. Onneksi on ystäviä jotka saavat ajatukset välillä selvemmiksi"
No nyt on syksy ja katsoin asoita uudelleen. Senkin verran että päädyin hakemaan töitä Tampereelta. No. Tein hakemuksen netissä, laitoin sen menemään ja odotin. Jännitti kamalasti. Sitten tulikin kutsu haastatteluun. Kävin siellä ja sain kahden vuoden määräaikaisen viran Annalan nuorisokeskuksesta nuorisotyöntekijänä. Olin onnellinen. Olen edelleen.
39 hakijaa, joista 35 pätevää. Viisi sai kutsun haastatteluun ja kolme paikkaa auki. Virka, 2v ja 8kk määräaikaiset. Sain siis ns. hopeaa, mutta olen nyt toteuttamassa yhtä unelmaani. Tuntuu siltä kun en vaan jaksaisi odottaa lokakuun alkuun että pääsisin muuttamaan Suomen Manchesteriin.
Kaikki uusi ja varsinkin muutokset jännittävät aina. Sitä miettii näkeekö enää ihmisiä täältä kun muuttaa niin kauas. Kuitenkin on mahtavaa, että mansessa on jo ystäviä valmiina niin ei ole pelkoa, että olisi yksin. Haluaisin nähdä kaikkia kavereita vielä ennen lähtöä, mutta kuukausi menee hyvin nopeasti ja tehtävä tuntuu mahdottomalta ja varmasti onkin lähes mahdoton.
No uudet tuulet puhaltavat. Toivottavasti elämäkin saisi kunnon sisältöä. Se jää nähtäväksi. Pysytään tutkalla.
