keskiviikko 25. elokuuta 2010

Pakkaamista.

Hei rakas blogi.Siitä onkin jo tovi kun olen viimeksi tänne kirjoittanut.Monta kertaa olen kyllä ajatellut kirjoittaa, mutta kun olen kokenut sen turhaksi niin se on sitten jäänyt.

Voisin nyt ensinnäkin kelata kesän läpi.Neljä leiriä, ei yhtään vapaata sunnuntaita ja mahtavia hetkiä.Monta sataa kuvaa.Yksi retkahtaminen, darratyöpäivä ja ihastuminen, joka loppui yhtä nopeasti kun alkoikin.

Jos olisin ollut fiksu olisin pakannut elämäni täällä Nilsiässä jo kesän aikana, mutta kun eihän minulta sellaista voi odottaa niin teen sen nyt.Keskellä yötä kun ei nukutakaan.Pelottaa että minulla alkaa taas huonot ajat, vaikka kaikki pitäisikin olla hyvin kun on uusi työ ja kaikkea.Olo tuntuu hieman maaniselta ja siitä en tykkää yhtään.

Olen nyt lomalla.Huomenna alkaa viimeinen viikko.Uudet työt ahdistaa ja samoin myös muutto.Huomenna menen katsomaan uutta kämppää.Jos edes jossain vaiheessa saisi muutettua niin olisi ihan jees.

Parasta tässä lomassa on ollut se että olen saanut hoitaa sosiallisia suhteitani rakkaiden ystävien kanssa.Ja on se ollut ihan mukavaa olla kotona vaikka siellä ei pää kauaa kestä ja pitää liikkua.Onneksi on voinut käydä mäellä.

Lauantaina on Enilan ja Kiken häät.Tätä on odotettu koko kesä.Toivottavasti muistan kaiken mitä minun pitää muistaa hoitaa.No teen huomenna ehkä sen listan.Nyt juon hieman vettä ja sitten irroitan verhon kuunnellen uutta soittolistaa spotifysta.

Ei kommentteja: