Voi kun voisin.

Nyt on taas ollut semmoinen päivä että olisin voinut erota perheestäni jos se vain olisi ollut mahdollista.Otin yhteen äidin kanssa ja äiti melkein toivotti minulle lähtiessäni hyvää loppuelämää.
Ja kaikkihan alkoi siitä kun vanhemmat muuttivat veljeni taloon (ja veli porukoitten) ja jo hyvissä ajoin ennen muuttoa äiti kysyi minua muuttoavuksi.Sanoin että minua pitää kysyä lähempänä.No kuitenkin eilen ja tänään on ollut muuttopäivät eikä soittoa tullut.Vasta kaiken jälkeen äiti pyysi minua hakemaan omat astiat,joita siellä vielä oli,pois.Äiti tivasi minulta syytä miksi en ollut tarjoutunut muuttoavuksi ja sitten kun en sanonut siihen mitään manasi hän minut aivan alimpaan helvettiin.Olen siis todella huono tytär.
Minun siis pitäisi varmaan pyytää anteeksi sitä etten voinut etukäteen tietää tai lukea ajatuksia,milloin muutto on ja milloin apua tarvittaisiin.Olen aikaisemminkin sanonut että en voi sietää marttyyriasennetta ja kaikista vähiten osasin odottaa sitä omalta äidiltäni.
No itkienhän minä "kotoa" lähdin.Enkä ole pyytämässä keneltäkään anteeksi!
Olisi voinut soittaa ja kysyä kun apua eniten tarvitsi,eikä jälkeenpäin valittaa.No eipä minua sielläpäin näy muutamaan päivään.Isää kyllä haluaisin nähdä,inhottaa että isä joutuu kärsimään minun ja äitin tulehtuneista väleistä.Kyllä se isä varmaan muutaman päivän päästä soittaa kun minua ei ole pahemmin näkynyt.Isällä on minusta aina huoli.
No ei ollut hirveän uutta tämä minun ja äitin tappelu.Voisi sanoa että ihan normaalia ja eihän me olla pitkään aikaan tapeltu,joten ehkä nyt tulee taas tyyntä.

Kauneinta pitkään aikaan.

Tänään sain kuulla (tai siis lukea) ehkä maailman kauneinpia sanoja.
Menin ihan sanattomaksi ja hyvä etten vuodattanut muutamaa kyyneltä.
Sain sellaisen ihanan muiston,joka merkitsi muiston omistajalle ilmeisesti hyvin paljon.
Olin aivan otettu.Oli hyvin tökeröä vaihtaa siitä sitten puheenaihetta,mutta oli kuitenkin pakko.
Voi että.
Olen taas yhtä hymyä.

Hymh.

Kaikenlaista.

Juu-u.Elämä on hieman tässä heitelly vähän joka suuntaan.Tammikuun loppuun loppui työt Juvalla ja heti helmikuun alusta aloitin täällä Heinävedellä.Hieman on erilaista hommaa.On iskoa,nuorteniltoja,aamunavauksia joka viikko,rippikoulua,johtokuntaa,työkokousta,stretegiapalaveriä,partiota,klubi-iltaa,kalastusleiriä,Tahkon reissua ja mitä vielä.Nyt jo kohta 8 päivää tehnyt töitä putkeen.Rupee tuntumaan jo hieman päässä.Voi olla että päähän käy myös alakerrasta nouseva lattianvahausaineen käry.Ei voi tietää.

Mukavaahan tämä työnteko on.Ainut miinuspuoli on se ettei kerkeä näkemään ystäviä tai siivoamaan kunnolla.No kai sitä siivoamaan kerkeisi mutta se aloittaminen on aina vaikeinta,niin kuin kaikessa muussakin.Kalenteri vaan tuntuu aina olevan täynnä,ettei oikein edes tiedä mihin sitä laittaisi pitämättömiä vapaita.Huohh.

Vasta oli ystävänpäivä.En kyllä laittanut kenellekään mitään viestejä kun työkiireet hieman sitä esti.Ja sain vain yhden ystävänpäiväviestin.Se oli Mialta,joten hirmuisesti kiitos siitä.Se oli ihana yllätys rasittavan työpäivän jälkeen.Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen ettei minulla ole ystäviä,koska kaikki ovat minut unohtaneet.Nyyh.Ja pöh.Minä olen kyllä semmoinen antisankari että kun ei lähetä viestejä kellekään niin ei niitä saakaan.Aika masentavaa, jos ajattelee ettei kellään ole minulle asiaa.Mutta ystävänpäivän kohdalla (kuten joulunkin) en vain jaksa niitä samoja vanhoja kiertoviestejä,yhtä rahastusta vain.En kyllä kerennyt lähtettämään kenellekään korttejakaan kun ystävänpäivä tuli vähän puskista.Mikähän minulla oikein on.En enää huomaa mitään tuommoisten juhlien tulemista;ensin joulu ja nyt ystävänpäivä.Kohta unohdan syntymäpäivät.Johtuu varmasti tästä työstä ettei kerkeä niihin keskisttymään niin hirveästi.Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että en välittäisi ystävistäni.

Minun elämästäni on siis tullut hyvin ennalta-arvattava ja tylsä.Jos minulta kysyy mitä minulla on huomenna vastaan yleensä aina että töitä.Aika tylsää.Ja nytkin lähden tästä jatkamaan töiden tekoa,jos jaksan.