Nyt on taas ollut semmoinen päivä että olisin voinut erota perheestäni jos se vain olisi ollut mahdollista.Otin yhteen äidin kanssa ja äiti melkein toivotti minulle lähtiessäni hyvää loppuelämää.
Ja kaikkihan alkoi siitä kun vanhemmat muuttivat veljeni taloon (ja veli porukoitten) ja jo hyvissä ajoin ennen muuttoa äiti kysyi minua muuttoavuksi.Sanoin että minua pitää kysyä lähempänä.No kuitenkin eilen ja tänään on ollut muuttopäivät eikä soittoa tullut.Vasta kaiken jälkeen äiti pyysi minua hakemaan omat astiat,joita siellä vielä oli,pois.Äiti tivasi minulta syytä miksi en ollut tarjoutunut muuttoavuksi ja sitten kun en sanonut siihen mitään manasi hän minut aivan alimpaan helvettiin.Olen siis todella huono tytär.
Minun siis pitäisi varmaan pyytää anteeksi sitä etten voinut etukäteen tietää tai lukea ajatuksia,milloin muutto on ja milloin apua tarvittaisiin.Olen aikaisemminkin sanonut että en voi sietää marttyyriasennetta ja kaikista vähiten osasin odottaa sitä omalta äidiltäni.
No itkienhän minä "kotoa" lähdin.Enkä ole pyytämässä keneltäkään anteeksi!
Olisi voinut soittaa ja kysyä kun apua eniten tarvitsi,eikä jälkeenpäin valittaa.No eipä minua sielläpäin näy muutamaan päivään.Isää kyllä haluaisin nähdä,inhottaa että isä joutuu kärsimään minun ja äitin tulehtuneista väleistä.Kyllä se isä varmaan muutaman päivän päästä soittaa kun minua ei ole pahemmin näkynyt.Isällä on minusta aina huoli.
No ei ollut hirveän uutta tämä minun ja äitin tappelu.Voisi sanoa että ihan normaalia ja eihän me olla pitkään aikaan tapeltu,joten ehkä nyt tulee taas tyyntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti